Syvempää ymmärrystä suorituskyvystä

Suorituskyvystä puhutaan paljon, mutta usein aika pinnallisesti. Puhe kääntyy nopeasti uneen, ravintoon ja palautumiseen. Kaikki tärkeitä asioita. Mutta ne eivät selitä sitä, miksi toinen ihminen pystyy viemään asioita eteenpäin järjestelmällisesti myös kuormituksen keskellä, kun taas toinen jää kiinni aloittamiseen, epäröintiin tai jatkuvaan uudelleenkäynnistämiseen.

Suorituskyky ei ole pelkästään jaksamista. Se on kykyä tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan riittävän pitkään.

Ihminen voi olla motivoitunut, osaava ja hyväntuulinen, mutta silti kykenemätön saamaan olennaisia asioita tapahtumaan. Tämä on yksi työelämän tavallisimmista ilmiöistä ja samalla yksi väärinymmärretyimmistä. Ongelma ei useinkaan ole motivaatiossa. Ongelma on siinä, että toimeenpanon edellytykset eivät ole kunnossa.

Kaikki alkaa tavoitteesta. Ei siitä, että se on kirjattu järjestelmään tai sanottu ääneen palaverissa, vaan siitä, että ihminen ymmärtää mitä tavoittelee ja miksi juuri sitä. Jos tämä yhteys jää ohueksi, ihminen kyllä suostuu, mutta ei sitoudu. Sitoutuminen ei synny käskemällä. Se syntyy merkityksestä.

Sen jälkeen tulee luottamus. Usko omaan kykyyn onnistua ja omaan mahdollisuuteen vaikuttaa lopputulokseen. Jos ihminen ei usko pystyvänsä, toimintarohkeus katoaa. Jos hän ei usko voivansa vaikuttaa, toimintahalu hiipuu sen perässä. Tässä kohtaa suorituskyky ei ole enää osaamisen kysymys. Se on ajattelun ja johtamisen kysymys.

Vasta kun nämä ovat kunnossa, päästään toimeenpanon taitoon. Into on hyvä renki, mutta huono perusta. Toimeenpanon taito näkyy siinä, että ihminen osaa suunnitella, priorisoida ja jatkaa silloin, kun tekeminen ei enää tunnu innostavalta. Työ alkaa tuntua työltä, ja juuri silloin ratkaistaan, onko kyseessä toive vai toimintakyky.

Johtamisen näkökulmasta suorituskyky ei ole yksilön ominaisuus. Se on seurausta siitä, millaisessa rakenteessa ihminen toimii. Jos tavoitteet jäävät epäselviksi, tekemistä ei tarkastella riittävän usein eikä kukaan pysähdy kysymään mikä toimii, suorituskyky alkaa hajota. Halpa syytös on se, että ihmiset ovat huonoja tai eivät ole motivoituneita. Todellinen syy on se, että järjestelmä ei mahdollista onnistumista.

Siksi syvempi ymmärrys suorituskyvystä ei ala kysymyksestä, miten ihmiset saadaan yrittämään enemmän. Se alkaa kysymyksestä, onko ihmisillä oikeasti edellytyksiä onnistua.

Kun tavoite on merkityksellinen, usko omaan vaikutusmahdollisuuteen riittävä ja tekemisen rakenne kunnossa, suorituskyky ei ole enää sattumaa. Se alkaa näkyä arjessa. Ja silloin myös tulokset alkavat toistua.