Johtaminen on yllättävän yksinäistä työtä

Mitä enemmän vastuuta tulee, sitä vähemmän on hetkiä, joissa omaa ajattelua voi pysähtyä tarkastelemaan ääneen jonkun kanssa.

Päätökset tehdään usein ja nopeasti. Silti johtajalta odotetaan selkeyttä, suuntaa ja kykyä nähdä pidemmälle kuin muut.

Jossain vaiheessa huomaa kaipaavansa keskustelua, jossa omaa ajattelua voi rauhassa jäsentää. Hetkeä, jossa johtamista, ihmisiä ja suuntaa voi tarkastella hieman etäämmältä.

Ilman tätä omat ajatukset jäävät kiertämään kehää. Ne eivät laajene eivätkä saa ilmaa alleen. Ne jäävät paikoilleen.

Mutta jo se, että saa kertoa omat ajatuksensa ääneen toiselle, muuttaa jotain. Ajatukset jalostuvat. Niistä löytyy uusia kerroksia ja ulottuvuuksia, joita ei yksin huomaa. Moni asia ratkeaa kuin itsestään, kun sen vain saa sanoa ääneen.

Hyvä ajattelukumppani ei tarjoa valmiita vastauksia. Se osoittaa valoa sinne, minne oma valo ei osu. Haastaa, tarkentaa ja oivalluttaa.

Se auttaa pysähtymään oman itsensä äärelle. Tarkastelemaan omia arvoja, merkityksiä ja tapoja toimia. Kysymään, miksi tekee niin kuin tekee ja mitä se kertoo siitä, millainen johtaja haluaa olla.

Samalla se auttaa nostamaan katseen ylöspäin. Pois päivittäisestä tekemisestä kohti laajempaa kokonaisuutta. Miten tiimi voi? Mitä organisaatio tarvitsee? Mitä asiakkaat odottavat? Asioita, jotka helposti jäävät arjen jalkoihin vaikka juuri ne ratkaisevat suunnan.

Ja sitten eteenpäin. Kohti sitä, mitä tuleva vaatii. Mitä tavoitellaan, mitä pitää ennakoida ja millaisia taitoja ja ominaisuuksia se edellyttää. Johtaja, joka ei katso eteenpäin, reagoi jälkijunassa.

Ennen kaikkea ajattelukumppani antaa jotain, mitä johtajan arjessa on harvoin. Aikaa pysähtyä. Ja se on enemmän kuin miltä kuulostaa.

Kehittymisen ja uudistumisen lähde on pysähtyminen. Johtajan työssä ajattelukumppani on yllättävän arvokas.